Salon Seudun Sotaveteraanit ry  
 


H E I M O Pekka Päiviö

30.6.1925 Perniöön Lupajan Puustelliin maanviljelmäperheeseen.

a) aika 1925-1942
b) sodan tuulet 1943-1945
c) opiskelua ja työelämä 1945-1988

 

A) A) Aika 1925-1942

Ajankulku 30.6.1925- 13.4.1943 sotaan lähtöön.

Syntymäpaikkana oli sotilasvirkatalo KARLSDAHL eli Perniön kunnan Lupajan kylässä sijaitseva Puustelli. Tila oli ollut Helenius suvun ,muuttivat sukunimensä ikään kuin suomalaiseksi ,Heimoksi, hallussa noin sataa vuotta vuokralla Valtiolta. 1920 luvulla LEX Kallion nojalla sen sai lunastaa itsenäiseksi. Tila oli Perniön joen rannalla ja käsitti 50 ha, jossa puolet peltoa ja puolet metsää.. Turku - Helsinki maantie kulkee aivan tilan peltojen ja metsän vieressä.
Lapsia oli kolme kaksi poikaa ja tyttö. Äiti kuoli sydänhalvaukseen minun ollessa 9- vuotias. Elimme sitten isän kanssa kolme sisarusta ja isän sisar auttoi yksinäisenä naisena koko taloutta. Sain kerran sosiaaliapuna flanellisen alusvaatekerraston. Hävetti silloin ja vieläkin. Se oli ensimmäinen ja viimeinen sosiaaliapu minulle. Niin silloin. Nykyään ihan
" muotia" tuo apu?
Taloudellisista vaikeuksista johtuen vain tytär Aune koulutettiin yhteiskoulussa. Veli Paavo ja minä jouduimme siinä vaiheessa tyytymään kansa- ja jatkokouluun. Teimme jo pienestä pitäen kaikki tilan työt paitsi lypsäminen oli pääasiassa isän sisaren Tildan harteilla. Oli "kauhea ", jos siihen aikaan pojat lypsivät - naisten työtä !. Tosin salassa se tehtiin niin, ettei naapurin nuoret sitä nähneet. Tienasimme perunapellolle poimijoita astuttamalla Lupajan kylän mökkiläisten lehmät. Yhden lehmän "hoito" toi aina kaksi päivää työtä perunapellolla. Meillä oli nuori ja toinen vanhempi "herra". Nokkarenkaasta ne kuljetettiin ulos "töihin". Nuorempaa käytettiin yleensä vanhempien lehmien apuun ja vanhaa harvemmin tärkeisiin tehtäviin. Huomasimme, että "vanha" sonni hoiti hellä varoen ensi kertalaisen hiehon. Asia hoidettiin rauhallisesti kuntoon. Oli se sitten kaunista katseltavaa, kun "vanha herra" hoiti nuoren hiehon. Nuorempi oli "hätäinen".

Urheilu piti meidät "kaidalla" tiellä. Kaikki vapaa-ajat kesällä käytettiin urheiluun ja talvet hiihtämiseen. Osallistuin kilpailuihin, ja tulin muunmuassa kolmiottelussa Pitäjän mestariksi ja osallistuin Perniö - Halikko - Paimio kolmen kunnan otteluihin.
Paavo veli pari vuotta vanhempana liittyi suojeluskuntaan ja toi kotiin kiväärin ja runsaasti patruunoita. Ammuimme pienen hirsirakennuksen seulaksi ja sitten isä määräsi meidät ampumaan maaliin, joka oli sijoitettu omistamamme Karpinmäen kohdalle. Se oli turvallista. Opimme kiväärin käytön, kun luultavasti ammuimme tuhansia patruunoita. Ties miten veli oli ne hankkinut. Sodassa oli paljon hyötyä tästä kiväärin harjoittelusta kotona.
Sitten alkoi talvisota.
B) B) SODAN TUULET 1943-1945

.Talvisota.
1939 kovissa pakkasissa aseellisessa vartiossa Turku-Helsinki maantien Mellerin sillalla, joka oli kotimme naapuri Perniössä Lupajan kylässä.
Suojeluskunta.
Talvella 1940 olin konekiväärikoulutuksessa suojeluskuntatalossa. Tällä ammutaan sitten "ryssiä".
Hangon rintama.
1941 olin komennuksella sammuttamassa venäläisten tykkitulien sytyttämiä paloja suo-metsäalueella.
Tuli savuvaurioita. Yksi kavereista joutui lääkärin hoitoon savun takia.
Jatkosota
1942 komennettiin kuljettamaan kaksi kertaa sotahevosia Perniön asemalta Lappeenrannan asemalle. Junavaunussa hermostunut hevonen potkaisi vasempaan lonkkaan. Lennon jälkeen olin hetken tajuton. Tämä sotavamma on ollut siitä lähtien ja on edelleen huomattava haitta. Kuljetuksen johtaja ei vienyt minua lääkäriin vaan ,"Kyllä se tosta paranee" ? Niin oli kulttuuri silloin. 13.4.1943 komennettiin sotapalvelukseen 17- vuotiaana. Veli oli kaksi vuotta vanhempi ja oli jalkaväessä. Minut pantiin sen vuoksi tykistöön. A I kunto.

Koulutus.
Riihimäen suojeluskuntatalolla oli muutaman kuukauden tykistökoulutus .Kouluttajina oli rintamalta komennettuja upseereita ja aliupseereita. Kaverit olivat lähes päivittäin kovassa krapulassa ,sen huomasi. Kerran kivääriammunnoissa meille alokkaille jaettiin iltahämärässä patruunoita. Sitten taisteltiin. Jokin minua "varotti" ja ammuin yli vastapäätä pusikoissa taistelevista kavereita. Sitten selvisi, että minulla ja parille muulle oli annettu "kovat" panokset. Kouluttajat olivat jakaneet kovia luoteja puuluotien tilalle. Oli hirveä
juttu ?. Kuulusteluissa emme saaneet mitään, mutta kouluttajat vaihtuivat.
Jalkavamma kyllä haittasi , mutta tykistössä voi toimia sotavammaisenakin. Loukkasin tykkilavetin siirrossa hiukan selän. Tämä johtui sateen aikana liukastumisesta. Ei lääkäriin viety. Kylä se siitä !!
Riihimäen varuskunta järjesti kaikille käsikranaatti kilpailun. Päällikkö määräsi minut edustamaan omaa yksikköä, koska olivat nähneet minun hyvän vasemman heittokäteni. Oli tarkkuusheitto makuulta, polvelta ja seisoen ja sitten pituusheitto Heitimme toisen yksikön kaverin kanssa tasan 75 metriä, mutta hän sai yhden pisteen enemmän tarkkuusheitosta. Näin sain hopeamitalin ja tulin hyväksi kakkoseksi. Palkintonani oli arvokas Riihimäen lasitehtaan taideteos. Uskon, että kun aina urheilin keihäs, kiekko ,kolmiloikka ja pesäpalloilu , niin urheiluharrastukset tekivät sotaretkestä fyysisesti tavallaan "helpon". Suoritin myös ns. armeijan urheilumerkin. Sitten minut määrättiin eturintamalle Aunukseen Kuuttilahteen, jossa Syvärin joki laskee Laatokkaan. Alue oli suomaata ,jossa oli vähän kovia paikkoja. Tiet olivat "kapulateitä".

Asemasota.
1925 oli viimeinen täysi ikäluokka, joka määrättiin eturintamalla. Joitakin 1924 syntyneitä oli vapaaehtoisesti halunnut rintamalle. Nuori itse asiassa lapsiporukka hajotettiin eri yksiköihin 1-3 yhteen paikkaan, tämä siksi, kun aikaisemmat poikaset olivat tapattaneet itsensä turhan takia muunmuassa tarkkampujien luodeista.
Kolme meistä joutui Nortomaan tulipatteriin. Näistä yksi menitte hermonsa ja alkoi vapista ja "läpättää ,yksi ei uskaltanut mennä yksin pimeään yövartioon. Kaverit siirrettiin jonnekin ja jäljelle jäin vain minä tulipatterin nuorimmaksi.
Jouduin tuuraamaan kakkostykin suuntaajaa heti . Niinpä eräässä kovassa tulitaistelussa otin tykin korkeuden hiukan väärin ja ammukset putosivat etulinjassa vaarallisen lähelle omia. Korjasin asian nopeasti ja asiasta ei "puhuttu" .Myöhemmin olin vakituinen suuntaaja ja tykinjohtaja.
Haavoituin oikean käden sormeen tammikuussa 1944 ja jouduin viikoksi sotasairaalaan ja hoitamaan kättä joukkojen sidontapaikalla. Haitta on edelleen. Se on pahentunut iän myötä. Koko käsi on hankala ,sormi on jäykistynyt johtuen epäonnistuneesta leikkauksesta sotasairaalassa. Sotavammaisenakin pystyi toimimaan hyvin tykinjohtajana. Sotavamman hoidosta on sairaskertomus hävinnyt pakovaiheen aikana.
Talvella 1944 kaadoimme ja ajoimme tulipatteriin tukkeja, joka sijaitsi kapulateiden päässä suon kovalla kohdalla Teimme "pommisuojaa". Koko, alue oli jonkinlaista pehmeää suomaata. Päällikkö oli arkkitehti ja luomus hänen Minut komennettiin keksijä Lahden valmistaman "Norsu" pyssyn koulutukseen.Tämä Lahti keksi Suomi konepistoolin, joka oli "loistava" tappoase ? Tämä isokaliiberinen "norsu" tavallaan suuri kivääri, oli ajateltu tuhoamaan panssarivaunuja. Tielleni ei kuitenkaan tullut soisilla Aunuksen mailla panssarivaunuja. Pyssyä ei juuri käytetty kait missään muuallakaan, kun tuli panssarikauhu. Panssarilevyn läpäisykyky oli norsulla erittäin hyvä.

Majapaikka
Kakkostykin korsu oli haiseva ja kostea ja täynnä lutikoita. Olin huvittunut, kun syksyillä tulin tulipatteriin, niin minut pantiin tykkimiehistö korsuun yläpetille. Vanhat nauroivat, siellä Sinun on lämmin maata.
Aamulla sitten utelivat, miten olin nukkunut. Naamat venyivät kun totesin, että ihan hyvin. Kas kun lutikat eivät syöneet minua. Isänmaan puolustukseen tarkoitettu vereni ei kelvannut lutikoille.
Asemasota oli rauhallista muistoesineiden tekoa visakoivuista ja muuta puuhaa. Lomia oli silloin tällöin ja meidän korsussa oli aina hanurimuusikkia kun Lahtinen, eräs maan parhaista soittajista ,päiväkaudet harjoitteli. Se oli jo kiusallista kuultavaa. Aina "rämisi" soittopeli. Monia "hauskoja" asioita tapahtui. Tarpeethan hoidettiin kahden puun väliin asetetulla pyöreän poikkipuun päällä istuen. Kerran eräs kaveri oli huolimaton ja - putosi - selkä edellä liejuun. Haju oli kammottava. Vaste edes sitten tehtiin aina myös "selkänoja" jotteivät tapaukset uusiutuisi. Joka päivä sai tupakkaa ja aika-ajoin myös Mannerheim-viinaa. Olin 18 vuotia, enkä koskaan ollut juonut viinaa. Kaverit saivat Kankaanpään pontikkaa ja tarjosivat sitä. Minulle kaadettiin muki puolilleen ja sanottiin, että juo tuo. Ei se vielä mitään vaikuta. Tiesivät, etten ymmärrä viinan voimaa. Niinpä sitten heräsin pää särkien seuravana aamuna.Tolkku meni heti ja hieno puukkoni oli lentänyt kauas suohon ja kadonnut. Se on siellä jossakin ! Opin, että viina on viisasten juoma.
Asemasodan aikana kotirintamatyöt olivat vanhusten, naisten ja lasten harteilla. Mielestäni näille ryhmille ei ole vielä annettu sitä arvoa, mikä heille kuulu. Ilman heidän uhrauksiaan ja työpanostaan, Suomi olisi sortunut ja itsenäisyys menetetty.

Armeija perääntyy
Sotilaille hyökkäys ja perääntymisvaiheet olivat kovia taisteluja, mutta asemasota "lepoa". Tulitoimintaa oli vähän molemmin puolin.
Ymmärsin jotain pian tapahuvan, kun olin menossa kotilomalle keväällä 1944. Juna pysäytettiin Suomen puolella ja ilmoitettiin, että lomat on perutettu ja jokaisen tule heti mennä takaisin joukko-osastoonsa. Syntyi kauhea meteli ja junan ovista lenteli ulos puhdetöitä ja "vanhat" olivat vauhkoina. Siitä käynnistyi todellinen uusi taistelu rintamilla.
Taistelu Kuuttilahdesta - Nietjärvelle, jossa vihollinen pysäytettiin.
Tuli määräys. Kaikki marssikuntoon ja tykkien eteen vetohevoset. Mitään ei saa panna palamaan, jotta vihollinen ei "huomaisi" perääntymistämme.
Muutaman kilometrin päässä mentiin asemiin, mutta ei ammuttu ,vaan lähdettiin kovaa kyytiä eteenpäin Pisin tiellä mentiin taas asemiin ja patteri ryhtyi ampumaan. Kun vihollinen oli aivan lähellä, oli ammuttava matalalle. Näin edessä olevat puut katkeilivat ja sitten syntyi hyvä ampuma-aukko
Siirryimme Pisin tielle ja alkoi kova meno ensimmäiselle linnoitusasemalle. Tielle kuoli hevosia ja miehiä, kun venäläisten taistelulentäjät paahtoivat konekivääreille liikkuvaa kolonnaa. Ojiin menokaan ei auttanut ja vaan kova meno eteenpäin. Aukeaa oli joka puolella. Ei suojaa missään.
Pisin linjan taakse mäntymetsikköön kaivettiin tulipatterimme asemat. Alkoi valtava ammunta. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Vihollinen tuli yli esteiden ja yli omien kuolleiden jatkuvana Virtana. Salolainen Ojalan pataljoonan oli peräännyttävä. Miehiä juoksi asemamme ohi huutaen, "ryssä" tulee.

Tykit räjäytettiin ja kaikki varusteet jätettiin
Päällikkömme käski meidän räjäyttää tykit Panin kakkostykin piippuun puutulpan ja narulla räjäytin piipun. Kaikki hoidettiin samalla tavalla.
Upseerit ja aliupseerit ottivat käyttöönsä kaikki hevoset ja ratsastivat pois kohti Suomen rajaa. Me sotilaat saapastelimme sitten kartan mukaan noin 250 km Kuuttilahdesta Nietjärvelle, jossa taas saimme uudet tykit , joilla "paukuteltiin" todella valtavasti. Matkan varrella oli ryhmiä, jotka suunnittelivat puntismatkaa metsien läpi Suomen puolelle. Tällaiselle pakomatkalle pyydettiin minuakin. Jatkoin viisaasti , matkaa. monet metsäkaartilaiset" palasivat muina miehinä yksikköihinsä ja asia painettiin "villaisella" ,osa ammuttiin kenttäoikeuden päätöksillä. Siitä aina kuulutettiin Nietjärven rintamalla. Tykistön apu oli ratkaiseva taistelussa.
Kesäkuussa menetin vasemman korvan kuulon ja tuli tasapainovaikeuksia, kun laivastotykit ampuivat valtavia kranaatteja kävelyteillemme. Vaurio paheni, kun nukuin pää puuta vasten ja latvassa räjähti laivastokranaatti. Tuli hiukan vertakin. Kerrankin tuli taas ihan lähelle ja kun kävimme katsomassa ympäristöä , niin teltassa olleet naapurikaverit kuusi sotilasta olivat hävinneet puiden oksille riekaleina. Oli tullut täysosuma.
Kuistion 15 prikaati oli vähällä joutua kokonaisuudessa mottiin . Pelastus tuli Vitelin maihinnousun kohdalla, kun oli käytettävissä liejuinen kiertotie ohi vihollisen. Tästä vihollisen maihinnoususta ja torjunnasta kenraalit myöhemmin kävivät " nokka" pokkaa. Sodassakin on huvittavia asioita. Vitelin - Tuuloksen maihinnousun alueella jouduimme kiertämään valtatien liejuisella kiertotiellä. Kävellessämme huomasimme liejuun juuttuneet tykistökomentaja Huhtalan henkilöauton. Sieltä joku sitten otti "parempaan" talteen everstin hienot "pussihousut". Tuli kovat kuulustelut, vaan ottajaa ei löytynyt. Pussihousut olivat siten tärkeät, vaikka koko prikaati oli "kuolon" puristuksissa lähes motissa. Saman tien varrella kuulimme kiväärin paukahduksen. Kun menimme katsomaan , niin minun ikäiseni sotilas oli ammuttu. Selästä sisälle ja rinnasta ulos suurella aukolla. Hän oli "tarpeillaan" pusikossa, kun joku hermostunut jalkaväen mies ampui hänet Ajatellen ilmaisesti, että siellä oli venäläinen sotilas . Maihinnousupaikka oli ihan vieressä. Sairastuin myös lavantautiin ja olin sotasairaalassa viikon verran ja jälkihoidossa. Juotiin huonoa vettä ja syötiin kuolleiden hevosten lihaa. Tosin tämä liha keitettiin hyvin, mutta saattoi siinä olla silti "bakteereja".

Vihollinen pysäytettiin ankaralla taistelulla
Suomalaiset taistelivat todella urhoollisesti ja henkensä kaupalla Nietjärvellä. Vihollinen pysäytettiin. Mikäli olisi tullut läpimurto, niin se olisi ollut tuhoissa Suomelle ja erittäin Kannaksen joukoille.
Kävin katsomassa kaatuneiden kokoamispaikassa. Niiltä ihmisiltä, jotka panivat arkkuihin runneltuja tai vain osia ihmisestä, varmasti vaadittiin hyvä henkinen tasapino. Jos ei olut juuri mitään. pantiin lisää painoja arkkuun, jotta paino olisi normaali. Ehdoton määräys ,arkkua ei saa kotihautauksessa aukaista. Ihmiset tunnistettiin usein vain tuntolevyn avulla, joka oli pidettävä aina kaulassa.

Lapinsota.
Välirauhan tullessa meidät vietiin Kempeleelle lähelle Oulua . Ryhdyimme ajamaan saksalaisia pois. Jokainen silta oli tuhottu ja Kemin valtauksessa ammuimme ainoana tulipatterina saksalaisen kolonnan pysähdyksiin. Siellä oli kassa varoja, joita suomalaiset sotilaat ottivat parempaan talteen. Kuulustelut eivät tuottaneet tulosta. Olisihan se raha mennyt Venäjälle sopimuksen mukaan. Rovaniemi ja siitä ylöspäin oli kaikki siviiliomaisuus tuhottu ja rakennukset poltettu. Sorankylässä lähtivät "vanhat" siviiliin ja me 1925 ja osa 1924 ikäluokasta jäimme hoitamaan tätä "lasten ristiretkeksi" nimitettyä Lapin sotaa. Ivalosta käännymme takaisin Ouluun. Kävellen kartan mukaan tulee matkaa 1.400 km kovassa pakkasessa ja telttamajoituksessa .Isovarpaani paleltuivat kovissa pakkasissa ja kylmissä teltoissa.
Kaksi hyvää ystävääni meni turhan päitten hyppymiinaan ja kuolivat, kun suolet valuivat ulos. Toinen liikutti lihatölkkiä ja toinen potkaisi bensatynnyriä Olivat saksalaiset todelle " pirullisesti" miinoittaneet jopa niin, että tien varrella aina siellä täällä makasi miinojen poistoon osallistuneita nuorukaisia kuolleina.

Oulu
Oulussa oli 1925 ikäluokalla vielä asepalvelusta. Jouduin vartiopäällikkö tehtäviin ja vartioimme suurta saksalaisten omaisuuden kokoamispaikkaa.
Saksalainen omaisuus tuli luovuttaa kokonvaisuudessaan Venäjälle rauhansopimuksen mukaan. Niinpä tästä suuresta kaluston kokoamispaikasta "varastettiin" paljon. Aamulla tarkastuksessani löydettiin monia aukkoja, joista oli viety renkaita ja kuljetuskalustoa. Vartijana olivat yleensä pohjolanpoikia ja he eivät ole "huomanneet" mitään. Näin ei koskaan kuulusteluissa ketään syytetty eikä, mitään löydetty..
Välillä oli harjoituksia ns. sulkeita. Sairastuin "jättipaiseisiin" ja jouduin muutamaksi päiväksi sairaalaan
Koulutus- ja vartiopäällikön tehtävien ohella minut ja toinen kaveri viikoittain määrättiin varuskunnan päällikön eversti Mäen perheen avuksi. Toimitimme ja hakkasimme polttopuita ja hoidimme muitakin perheen asioita. Komennus oli todella arvokas ja miellyttävä. Eversti kiitti meitä juhlakahvilla kodissaan, kun lähdimme siviiliin.
1.8.1945 pääsin siviiliin.
Terveenä lähdin ja vammaisena tulin takaisin kotiin.
Olen tykistön alikersantti ja koulutus tykinjohtaja.
sotaveteraani ja sotainvalidi.
------------------------------------------------------------------------------------------------------




C) OPISKELUA JA TYÖELÄMÄ 1945-1988

Siviilielämä 1.8.1945---
Lähtötarkastus Oulussa oli "kummallinen" Meille jaettiin asiakirja ja pyydettiin se allekirjoittamaan, jotta lääkärintarkastus "sujuisi" jouhevasti
Minä olin ollut kolme kertaa sotasairaalassa ja saanut erilaisia sotavammoja ja sairauksia. Hyvä ystäväni upseeri oli kertonut aikaisemmin, että Sinun tulee kertoa nuo kaikki vammat lähtötarkastuksessa lääkärille. Niin ne otetaan huomioon.
Tuli vuoroni ja annoin asiakirjan lääkärille ja aloin kertoa sotavammoista. Tuli tyly huomautus, tehän olette allekirjoittanut tämän paperin ja siinä te ilmoitatte olevanne ihan kunnossa. Asia on selvä. Seuraava. Olin kai lapsellinen, mutta näin vain kävi ja lähdin kotiin, jonne oli kiire. Kerrotulla tavalla on käynyt monelle muullekin.

Kotona tuli vaikeuksia, kun ei ollut kenkiä eikä sopivia siviiliasuja. Istuva kansanedustaja oli kansanhuollon johtajana. Eikö kotona ole vanhoja. Kovan taistelun jälkeen sain ensimmäiset kengät. Vaatteissa piti turvautua pääasiassa sotatamineihin, jotka sai pitää.
Sain heti muutaman hyvän kaverin, jotka opiskelivat. Niinpä innostuin suorittamaan 13 erilaista kirjeopiston kurssia. Halusin suorittaa kirjeopistoissa ja Perniön Yhteiskoulussa iltaopiskelijana keskikoulun, mutta rehtori Jäntti "tyrmäsi" asian ilmoittaen, että vain käymällä yhteiskoulun normaalisti voi suorittaa tutkinnon. Niinpä hain opiskelemaan Tuorlan maanviljelyskouluun. Menestyin erinomaisesti ja pääsin heti opiskelemaan Mustialan maamiesopistoon, jonne oli puolisen tuhatta hakijaa ja sisään otettiin vain 37 todistusten mukaan.
Niin valmistuin 4 vuoden tiiviin koulutuksen jälkeen agrologiksi, jonka tutkinnon sain valmiiksi 1950. Suoritin vielä myöhemmin eri vuosina yliopistollisia arvosanoja ja kursseja kuten kasvatus- ja opetusoppi ,vakuutustutkinto, pankkitutkinto, yhdyskuntasuunnittelukursseja jne. Itse asiassa ole koko ikäni opiskellut jotain uutta ja niin edelleenkin muunmuassa tietokoneen parissa. Opiskelua vauvasta -vaariin, kuten termi nykyään kuuluu.
Halikkolaiset ja Salon maatalouden edustajat kävivät Muistialassa ja pyysivät minut Halikon maatalousneuvojaksi ja Salon Seudun Maataloustuottajien sihteeriksi 1.1.1951 lukien eli heti kun valmistuin.
Niin alkoi mielenkiintoinen työsarka Salon Seudulla. Sain useita edullisia tarjouksia työpaikoista muunmuossa Hankkijalta, Raisiosta, Lallin toim.joht. jne.
Toimin maatalousneuvojana 6 v. ja Salon seudun Maataloustuottajien sihteerinä 12 v.
1.5.1956 kutsuttiin Salon säästöpankin Halikon konttorin johtajaksi ja Halikon ym. kuntien Palovakuutusyhdistyksen toimitusjohtajaksi.
1956 pyydettiin Salon Seudun Aluesuunnitelmayhdistys ry, joka oli kaikkien Salon seudun kuntien yhteinen hanke, sivutoimiseksi toiminnanjohtajaksi.

1.7.1963 valittiin Salon Seutukaavaliitto kuntainliitto Seutukaavajohtajan virkaan. Kuntainliitto käsitti kaikki Salon seudun 14 kuntaa.
Salon seutukaava valmistui ensimmäisenä Suomessa ja sitä on käytetty esikuvana vaikeasta pioneerityöstä yhdyskuntasuunnittelun alalla. Ministeriö vahvisti sen 1.6.1972.
Seutukaavaliitot päätettiin yhdistää koko Varsinais-Suomea käsittäväksi ja näin lopetettiin Turun, Loimaan ja Salon seutukaavaliitot. Perustettiin 1972 kokonaan uusi Varsinais-Suomen Seutukaavaliitto, jonka toisen johtajan virkaan valitti Pekka Heimo. Nykyään tämä liitto toimii Varsinais-Suomen Liittona, jolla on edelleen erittäin tärkeä tehtäväalue.

Lukuisat luottamustehtävät kuntatasolla, seutukuntatasolla -maakuntatasolla ja valtakuntatasolla ovat olleet vaikuttavia näköalapakkoja. Sadat luottamustehtävät ovat olleet lähes kaikilta elämän alueilta.
Yhteiskunta on muistanut: 1977 myönnettiin kanslianeuvoksen nimi ja arvo, SVR ! luokan ritari, SVR ritari, SL ansioristi, Halikko mitali, Valtakunnallinen Yhdyskuntasuunnittelu mitali, maakunnan eri yhteisöt ovat maalauttaneet kuusi muotokuvaa ja eri yhteisöt myöntäneet kultaisia kunniamerkkejä , ansiomerkkejä ja sodasta eri mitaleja. Kunniapuheenjohtajuuksia ja kunniajäsenyyksiä on kertynyt kuusi eri yhteisöissä.

Pekka Heimo siirtyi Paimioon 1960 luvun lopulla hoitamaan viran ja luottamustehtävien ohella vaimon kanssa tämän kotitilaa Hahkapyölin sukutilaa, joka on ollut satoja vuosia suvun hallussa. Tämä oli luontevaa ,koska viranhoitopaikka oli Turun kaupunki. Tilan kokonaisinta -ala on 80 ha ,josta puolet peltoa ja puolet metsää. Tilalta ei ole satojen vuosien aikana myyty lainkaan maata. Kun ei ole ollut tulipaloja, ovat myös vanhat esineetkin säilyneet. Nykyinen nuorempi polvi on perustanut Hahkapyölin Talonpoikaismuseon, jossa on vain tilan omia esineitä yli tuhat. Museo on Talonpoikaiskulttuurisäätiön ja seutukaavalla suojellussa parisataa vuotta vanhassa luhtirakennuksessa.

Pekka Heimon elämänkaari kulkee nykyään vanhusväestön erilaisissa luottamustehtävissä kuten Kaupungin Vanhusneuvostossa ,Palvelukeskussäätiön hallituksessa ja rakennustoimikunnassa sekä Sydänyhdistystoiminnassa että Salon Seudun Elinkeinomessut hallituksessa.

Kanslianeuvos Pekka HEIMO.
Sampsantie 2a3
21530 PAIMIO.
4709830 ja 050-4342040.
pekka.heimo@elisanet.fi