Salon Seudun Sotaveteraanit ry  
 

Ilvonen Heikki
Muistojen pihapiiri

Muistoihini palaa lapsuuteni pihapiiri, johon kyläkujasilta johti kuusiaidan reunustama tie. Tuttu pihatie erkani sarraimen kohdalla, kuusiaita toisella puolella, pystyaita omenatarhaa vasten toisella puolella.
 Hedelmätarha oli perustettu 1930-luvulla ja omenoita oli runsaasti 1939.
 Pihapiiriä lähestyessä oli tien toisella puolella pitkä aittarakennus, joka oli jaettu viljalaariin ja vaateaittaan. Kesällä siellä oli viileät makuupaikat. Siellä oli hauska makoilla ja kuunnella sateen ropinaa.
 Muistan kotipihani tasaisen, ihanan pehmeän pihanurmikon, joka saunailtoina loikoillessa antoi nautintoa. Heinänteon aikoihin nurmikolla otettiin ruokalepoja. Isän ja päivämiesten kanssa katselimme pilvettömälle taivaalle, kuinka pääskyset ja kottaraiset hakivat ruokaa poikasille.
 Tuon ajan lepo, rauha ja kiireettömyys jäivät pikkupojan mieleen kesän kohokohtana.
 Pihanurmikolla leikimme pallopelejä, hypimme ruutua ja leikimme kuurupiiloa. Ratsastin villillä varsalla, joka säntäili pihan yli aitaa vasten. Lensin komeassa kaaressa viljapellolle.
 Talvisista muistoista tulee mieleen ensilumi jääkellarin katolla, josta laskettelimme alas suksilla tai vesikelkalla.
 Havahduin muistoissani tähän päivään. Mitä siellä on jäljellä? Kaksi sotaa on koetellut pihapiiriä hyvin ankarasti.
 Kaikki rakennukset ovat palaneet. Kivijalka ja vinttikaivo löytyvät pitkän ruohon joukosta. Sisäänpainunut jääkellarin katto pistää esille.
 Olen nähnyt pihapiirini kolme kertaa sodan jälkeen, aina yhtä lohduttomana. Luontokin on muuttanut sitä, vaihtaen puulajeja. Ennen siellä kasvoi lehtipuita, nyt isoja havupuita.
 Meidän naapurin pellot on ”salaojitettu” eli ne on tasattu raskaalla maansiirtokoneella niin, että rakennusten kivijalat eivät ole löydettävissä. Peltojen metsittymistä ei pääse tapahtumaan, kun joka kesä heinä niitetään, vaikka karjaa ei näy mailla halmeilla.
 Maaseutu on kotikyläni tavoin ankea, autio ja tyhjä ja se odottaa oikeitten omistajien palaamista kotikonnuille.
 Päätän tämän juttuni Kalervo Hämäläisen sanoilla: ”Ylväänä Karjalan heimo tuskansa kantanut on. Maaäiti suojaansa sulkee, vartija poissa jo on.”

Heikki Ilvonen
Kivennapa, Miettilä