Salon Seudun Sotaveteraanit ry  
 

Arna Inkari

TALVISODAN MUISTO

Talvisodan päättymisen 60-vuotispäivä 13.3.2000

Syksyllä 1939 olin aloittanut opiskelun Helsingissä. Opinnot keskeytyivät kuitenkin 30. päivä marraskuuta, jolloin annettiin ensimmäinen ilmahälytys Helsingissä klo 9.00. Ihmisiä käskettiin maastoutumaan kaupungin ympäristöön sekä menemään sirpale- ja pommisuojiin, kunne annetaan "vaara ohi"-merkki. Se annettiin vasta klo 14.20, jolloin kansa siirtyi takaisin kaupunkiin, kaduille ja koteihin, pois pommisuojista hyvässä uskossa. Mutta puoli tuntia tämän jälkeen ilmestyivät venäläisten lentokoneet kaupungin ylle ja pudottivat pomminsa ihmisten niskaan ja ampuivat heitä konekiväärisuihkuin. Sota oli todella alkanut.

Päivän pommitusten loputtua suuri osa kaupunkilaisista pyrki lähtemään maaseudulle turvaan. Junat ja linja-autot olivat tupaten täynnä. Ei niihin mahtunut tunkemallakaan. Salossa kauppalan isät olivat huolissaan lapsistaan ja olivat onneksi hommanneet linja-autoja hakemaan lapset, sukulaiset ja tuttavat Saloon vielä samana iltana. Pimennysmääräykset olivat voimassa, joten autonkuljettajan oli vaikea nähdä tietä ja sitten pimeässä Helsingissä löytää osoitteeseen, jossa me saloonpyrkijät odotimme. Kosti Paasio oli lähtenyt autonkuljettajan oppaaksi ja tietä tähystämään. Kesti aamuyöhön, ennenkuin he löysivät meidät, mutta onnellisesti kuitenkin pääsimme sitten Saloon.

Seuraavana päivänä menin Suojeluskuntatalolle ilmoittautumaan lottatyöhön. Sain määräyksen mennä ilmavalvonta-asemalle, joka toimi silloisessa Uskelan kunnantalossa, joka sijaitsi Uskelan kirkon ja maantien välissä, nykyisen alemman parkkipaikan tasolla. Se talo on jo purettu. Kurssinkäyneitä iv-lottia oli Salossa melko vähän, joten vapaat opiskelijat koulutettiin pikakurssilla iv-hommiin. Meitä oli noin 30 lottaa vuorottelemassa vartiotehtävissä. Iv-aseman päällikkönä toimi sk-aliupseeri Antti Anttila. Vartiointi tapahtui Uskelan kirkon tornissa yötäpäivää ja vartio vuoro kesti 2 tuntia.

Alussa tähystettiin kellotapulin isoista ikkunaluukuista, mutta näkyvyyden parantamiseksi rakennettiin portaat tornin huippua kohti ja peltikattoon puhkaistiin 4 pientä ikkunaa. Vilkkaimpina aikoina oli 4 lottaa yhtaikaa tornissa ja jokainen tähysti omaa ilmansuuntaansa. Havainnot viestitettiin puhelimella IVAK:een eli ilmavalvontakeskukseen, joka toimi Salon Säästöpankin kellarikerroksessa, Horninkadun varrella.

Pakkasta oli usein yli -30 astetta. Mutta meille oli varattu mantteleita, "pässinpökkimiä", turkkeja, huopatossuja ja karvalakkeja, joilla kyllä tarkeni.

Kerran keksivät viholliskoneet ruveta pommittamaan Uskelan kirkkoa ja hautausmaata. Kirkkoon eivät pommit osuneet. Vain joitakin hautoja vaurioitui. Mutta kun ne syöksyssä rupesivat ampumaan konekivääreillä tornia kohti, niin että koko katto vaan ropisi, veti se lotan naaman vähän totiseksi. Lotat säilyivät kuitenkin vahingoittumattomina, vaikka peltikatossa todettiin jälkeenpäin olevan muutama luodinreikä. Sen jälkeen asennettiin torniin paksut panssarilevyt suojelemaan lottia luodeilta. Toista samantapaista hyökkäystä tornia kohti ei kuitenkaan tehty.

Tämä Salon iv-asema oli pieni, mutta tärkeä linkki siinä koko maan kattavassa ilmapuolustusverkostossa, joka ulottui Ahvenanmaalta aina Lapin perukoille asti. Samoin sotatoimialueilla, aivan etulinjoissa olleet vartiotornit olivat usein lottien miehittämiä, jolloin suuri määrä miehiä vapautui taistelutehtäviin. Talvisodan aikana koko maassa oli kaikkiaan 650 iv-asemaa toiminnassa.

On puhuttu "talvisodan ihmeestä"!
Talvisodan henki sytytti jokaisen suomalaisen sydämen. Koti, uskonto ja isänmaa oli kaikkien yhteinen asia. Se yhteishenki oli todella "talvisodan ihme",jossa ilmeni kansalaissopu ja suvaitsevaisuus myös poliittisessa toiminnassa. Se antoi voimaa yhteisiin ponnisteluihin oikeutemme ja rajojemme turvaamiseksi suomalaisella sisulla.
Toinen ihme oli vähäisen armeijamme menestyksekäs taistelu moninkertaista suurvalta-armeijaa vastaan, jota taistelua muu maailma ihmeissään katseli, mutta ei uskaltanut tulla apuun.

Kolmas ihme oli Karjalan kansan lähtö kotikonnuiltaan ja sen tuskallinen evakkotaival karjoineen kaikkineen kohti tuntematonta määränpäätä. Ihminen, joka ei ole itse sitä kokenut, ei voi ymmärtää, kuinka sellaisesta ruljanssista hengissä selviää.

Neljäs ihme oli tämä Suomen Lotta-Svärd-järjestömme. Se työmäärä oli valtava, jonka lotat suorittivat talvi-ja jatkosodan aikana niin rintamaolosuhteissa kuin kotirintamallakin.
Lotat jakaantuivat eri jaostoihin työtehtäviensä mukaan. Lokakuussa -39 jo heti YH:n aikana ja sitten yleisen LKP:n alkaessa, lotat olivat aivan avainasemassa suojeluskuntalaisten rinnalla toimistotehtävissä sekä muonittamassa rintamallelähtijöitä. Myös sodanaikainen lottakanttiinien toiminta alkoi jo silloin ja sodan aikana se laajeni ja ulottui kaikille rintamalohkoille.
Lääkintälotat toimivat suunnitelmien mukaan kenttäsairaaloiden kokoamisessa ja sotasairaaloiden varustamisessa kriisitilanteeseen. Lääkintälottia oli kaikissa sairaaloissa avustamassa kaikenlaisissa töissä. Samoin heitä oli VSS-ensiapuasemilla päivystäjinä. Salossa oli VSS-ensiapuasema ainakin Keskuskoululla ja Osuuspankin piharakennuksessa. Salon sairaala toimi sotasairaalana tri Olli Kärjen johdolla. Sairaalan kattilat eivät riittäneet ruuanvalmistuksessa, vaan lotta Siviä Pietilä oli pihalla, kovassa pakkasessa, kenttäkeittiöllä valmistamassa soppaa, että kaikki potilaat saivat tarpeeksi ruokaa.
Varuslottien huolena oli sotilaiden vaatteiden hankinta ja niiden kunnostus. Kaikki naiset neuloivat villakäsineitä, sukkia ja kypäränlämmittäjiä kaiken aikaa, kun vaan kädet joskus olivat muusta työstä vapaana.

Nuoret lottatytöt olivat näppäriä auttamaan joka työssä, varsinkin muonituksessa, merkkien myynnissä, puhelinvälittäjinä, lähetteinä ja joskus ilmavalvonnassakin.
Lottien suorittama leivänleivonta armeijalle talvisodan aikana oli jättiläissuoritus. Kullakin lottapiirillä oli oma leipämääräkiintiönsä. Maatalojen emännät olivat yleensä lottia ja he antoivat leivintupansa ja uuninsa lottien käyttöön ja olivat usein itse johtamassa työtä. Ruisjauhot saatiin puolustusvoimain toimituksina. Hapan leipä piti olla neliskulmaista, kovaksi kuivattua, näkkileipää, eli sitä sota-ajan "vaneeria". Talvisodan aikana leivottiin 100000 kg/ päivässä koko armeijalle. Salossa lotat pääsivät leipomaan Osuuskaupan leipomoon leipurimestari Kimbomin johdolla.

Täytyy ihaillen ihmetellä niiden johtajien ja kouluttajien järjestelytaitoa, jotka tämän Lotta-Svärd järjestön kykenivät luomaan. Se oli ainutlaatuinen nais-organisatio maailman sotahistoriassa. Suomen naiset löysivät vaaran uhatessa isänmaallisen palvelun muodon, ei aseiden käyttämistä, vaan naisellisen käytännön työn. Työ oli usein raskasta niin ruumiillisesti kuin henkisestikin ja vei voimat usein äärirajoille asti, mutta isänmaallinen innostus ja yhteishenki elvytti väsyneenkin toimimaan yhteiseksi hyväksi.

Eivät yksin lotat, vaan koko Suomen kansa oli työssä mukana. Kaikki 16-65-vuotiaat työhönkykenevät kansalaiset olivat velvollisia osallistumaan johonkin hyödylliseen työhön. Koulutetut sairaanhoitajat olivat Punaisen Ristin tai Päämajan lääkintäosaston komennuksilla kenttä- ja sotasairaaloissa. Sotilaskotisisaret toivat kanttiininsa myös rintamalle. Samoin kaikki muutkin naisyhdistykset ja -liitot organisoivat kaikki työkykyiset jäsenensä kotirintamaan ja sodanaikaisen maatalouden ja teollisuuden ylläpitämiseksi. Siirtoväen vastaanotto ja sijoittaminen vaati suurta järjestelykykyä sekä henkistä että aineellista huolenpitoa.
Sotatarviketehtaat pyrittiin pitämään käynnissä naistyövoimala, joka koulutettiin miesten työpaikoille, kun miehet oli kutsuttu asepalvelukseen rintamalle. Mm. Teijon tehtaalla ja Salon Sähkötehtaalla valmistettiin kenttäkeittiöitä armeijalle. Teijolla valmistettua kenttäkeittiötä nimitettiin ainakin Salossa "Paksuksi Bertaksi" Salo-Uskelan lottien ja koko Varsinais-Suomen lottapiirin monivuotisen, uskollisen muonituspäällikön Berta Canthin mukaan. Nimi oli tosin sama kuin ensimmäisessä maailmansodassa käytetyn suuren tykin nimi, mutta sodankäynnissä tykit ja kenttäkeittiöt ovat yhtä tärkeitä, sillä taisi olla Napoleon, joka jo sanoi, että "armeija marssii vatsallaan". Salon Sähkötehdas lahjoitti Salo-Uskelan lotille yhden kenttäkeittiön, mikä oli muonituksessa suurena apuna. Sotaanhan sekin sitten vietiin ja sille tielle se jäi.
Oli tyrmistyttävää kuunnella radiosta ulkoministeri Väinö Tannerin puhetta, jossa hän selosti solmittuja rauhanehtoja.

Keskiviikko 13. maaliskuuta 1940 oli koko Suomen kansalle ja varsinkin Karjalan heimolle murheen päivä. Liput laskeutuivat puolitankoon tehden kunniaa yli 22000:lle sankarivainajalle ja yli 43000:lle haavoittuneelle sotilaalle. Heidän ansiostaan siniristilippumme hulmuaa Suomessa merkkinä sitä, että maamme itsemääräämisoikeus on säilynyt koskemattomana.
Jumala armossaan varjelkoon Suomea sodilta ja kovilta kohtalon iskuilta. Hän viisaudessaan antakoon ymmärtämystä ihmisten välisissä suhteissa ja yhteistyökykyä kansakuntien kesken.