Salon Seudun Sotaveteraanit ry  
 

SOTA KOUKKAA KIIKALASSA

Maaliskuun alkupäivinä 1940 Suomi kävi ankaraa kamppailua olemassaolostaan. Karjalan kannaksella ja Viipurinlahdella kenttäarmeija taisteli verissä päin uuvuttavaa, kalustoa ja miesvoimaa kuluttavaa taistelua äärimmilleen jännittyneessä tilanteessa. Sotaa Kiikalan Rekijoella ei juuri huomannut, naiset, vanhukset ja nuorukaiset tekivät miesten töitä, kuunneltiin uutisia ja pelättiin rintamalta saapuvia suruviestejä.

Talvisodan alussa perustetun LLv 28:n sijaintipaikaksi oli määrätty Säkylän Pyhäjärvi. Laivueen komentajana toimi majuri Niilo Jusu, kalustona Ranskasta hankitut Morane Saulnier M. S. 406 - koneet. M. S. 406 oli lentänyt ensilentonsa 1935 ollen kuitenkin vielä kolme- neljäkymmentä lukujen vaihteessa suoritusarvoiltaan kohtuullinen torjuntahävittäjä. Koneen heikkouksina voitaneen pitää suhteellisen vaatimatonta nousukykyä ja aseistusta.

10449

Alikersantti Urho Lehtovaaran nimikko MS-326 Säkylässä helmikuussa 1940. Kuva kirjasta Suomen ilmavoimien historia, osa 17 LeR2. Kalevi Keskinen, Kari Stenman. EDITA OYJ, Helsinki 2001.

Lauantai 2.3.1940 aamu valkeni kirpeässä pakkasessa ilman ollessa melko selkeä, luoteesta käyvä tuuli oli tuskin havaittavissa. Päivä kului yli puoleen, sitten alkoi tapahtua. Ilmavalvonnasta tuli Säkylään ilmoitus Salon suunnalla havaitusta vihollisen pommittajaosastosta. 2 / LLv 28:n päällikkö luutnantti Reino Turkki kutsui luokseen alikersantti Urho Lehtovaaran. Tietäen Lehtovaaran salolaisena omaavan paikallistuntemusta hän antoi torjuntatehtävän nuorelle innokkaalle alikersantilleen. Lehtovaara riensi koneelleen, mekaanikon avustuksella asetti laskuvarjon nopeasti paikalleen ja hän nousi koneen kabiniin. Epäsäännöllisin pamahduksin Hispano-Suiza - moottori heräsi eloon. Moranen pakoputkista pöllähti mustanharmaat savupilvet, potkuri lähti nykäyksittäin liikkeelle pyörimisen tasaantuessa moottorin kierrosluvun noustessa vajaaseen seitsemäänsataan. Lentäjä tarkkaili lämmityskäytön aikana koneen mittareita; öljynpaine, öljyn lämpötila, jäähdyttimen lämpötila jne. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen mittareiden osoittimet näyttivät kaiken olevan kohdallaan, varovasti kaasua auki, potkurivirta pöllytti lunta koneen takana, kierrokset runsaaseen kahteentuhanteen pyöräjarrujen vapautus, lähtökiito ja taivaalle.

10451

Neuvostoliiton SB2 pommittaja. Kuva kirjasta RED STARS 5, Geust – Tirkeltaub – Petrov. Apali Oy, Karisto Oy Hämeenlinna 2004.

Samaan aikaan lauantaina iltapäivällä, pakkasenkin jo pudottua alle kymmenen miinusasteen auringon lämmittäessä Kiikalan Rekijoella kolme nuorukaista hääräili omissa askareissaan. Herman Jussila ajoi hevosella vettä navettaan, jossa kolmekymmentäviisi lypsävää odotti, Kaino Jalava ja Matti Nietosvaara olivat kumpikin omissa touhuissaan kotiensa pihapiireissä. Lehtovaara Moranellaan keräsi korkeutta ja lähestyi hyvää vauhtia Saloa, tähystäen kokoajan ilmatilaa ympärillään. Etsintälentoa vaikeutti radiokaluston puuttuminen Morane hävittäjästä, joten maa-asemilta ei voinut saada apua. Vielä hetken lennettyään maastosta erottuvat maamerkit alkoivat käydä tutuiksi ja samassa Salon kauppala jo olikin koneen alapuolella. Nuori alikersantti terästi katsettaan, vihollispommittajia ei näkynyt. Etsintälento jatkui systemaattisin suunnanmuutoksin edeten, lentäjän pään pyöriessä kuin hyrrä, eteen, sivuille ylös ja alas, taakse. Katse kiersi taivasta ja yhtäkkiä jossakin katseen alueella välähti, kun auringonsäde heijastui vihollispommittajan hopeanhohtoisesta pinnasta. Viholliskoneiden pakoputkista pöllähti musta savu ohjaajien työntäessä kaasut auki, pyrstöt nousivat hieman ylös merkkinä koneiden painumisesta loivaan myötäleeseen nopeuden lisäämiseksi. Näistä näkemistään merkeistä Lehtovaara tiesi myös vihollisen havainneen hänet. Käsi työnsi kaasuvivun ääriasentoonsa, metsästys oli alkanut. Moranen nopeus kasvoi ja välimatka viholliseen pieneni. Adrenaliinin eritys nosti pulssia, kaikki aistit olivat herkistyneet toimimaan. Lentäjä muuttui osaksi konetta, jalat sivuperäsimen ohjaimilla, vasen käsi kaasuvivulla, oikea käsi ohjaussauvalla, varmistin pois aseista hän ampui lyhyen koesarjan, aseet toimivat. Välimatkan yhä pienetessä alikersantin mielessä pyörähti kaikki tämänkaltaista tehtävää varten saatu koulutus. Kiikalan Rekijoella Lehtovaara pääsi tulitusetäisyydelle, koneen kansallisuutta osoittavat suuret punaiset tähdet näkyivät selvästi ja kone oli helppo tunnistaa tyypiltään SB 2:ksi. Viholliskoneesta suunnattua torjuntatulta välttääkseen Lehtovaara asetti Moranensa katvealueelle ja aloitti hyökkäyksen. Oikealla ennakolla tähdätyt lyhyet sarjat saivat nopeasti vihollisen SB:n savuamaan. SB kiertyi selkäsyöksyyn aloittaen viimeisen matkansa kohti auringon jo lämmittämää rekijokelaismetsää. Morane teki loivaa nousukaartoa, kello oli kolmekymmentäviisi minuuttia sitten lyönyt neljäntoista lyöntinsä. Lentäjän mielen täytti onnistumisen tunteen synnyttämä mielihyvä, alikersantti Lehtovaara oli avannut pudotustilinsä.
Alhaalla maassa kolme nuorukaista, kukin omilla tahoillaan olivat seuranneet taivaalla tapahtuvaa taistelua. Viholliskone jatkoi savuten hurjaa selkäsyöksyä kohti maata. Hetken päästä koneesta irtaantui musta möykky. Laskuvarjo hulmahti auki; joku koneen miehistöstä oli hypännyt. Koneesta irtaantui seuraava hahmo laskuvarjo jo osin auenneena. Hyppy epäonnistui laskuvarjon tarttuessa koneen peräsimiin. Kone näytti tulevan suoraan kohti Jalavan taloa, muuttaen kuitenkin lopulta suuntaa loitommalle. Tällä välin laskuvarjohypyssään onnistunut lentäjä leijaili kohti maata. Kone rämähti läheiseen Ketolan metsään, samalle alueelle, jossa hetkeä aikaisemmin oli kaksi henkilöä ollut metsätöissä.

10453

SB2:n jäänteet Ketolan metsässä. Kuva Pentti Laakkio.

Hypännyt lentäjä laskeutui noin kahdensadan metrin päähän Mellinin ladosta. Hypyn aikana mieheltä putosi suuri kirjavasta vasikannahasta tehty saapas. Saapas oli saavuttanut maanpinnan hieman ennen miestä, pudoten myös lähelle latoa, mutta sen vastakkaiselle puolelle. Kaino Jalava katseli kotipihaltaan hyppääjän laskeutumisen, miten laskuvarjo lopussa leijaili miehen päälle, miten mies tuli varjon alta esiin ja irrotti valjaat. Sydän pamppaillen nuorukainen jännitti minkä suunnan vihollislentäjä valitsee. Lentäjä vilkaisi ympärilleen, käveli nopeasti vain muutaman metrin kohti latoa, pysähtyi, kaiveli taskuistaan tupakointivälineet ja pisti tupakaksi. Tupakan sytytettyään lentäjä jatkoi kohti latoa, huonoksi onnekseen ohitti ladon sen päädyn kautta, johon saapas ei ollut pudonnut. Lentäjä saapui ladon taitse tielle, joka vei nuoria mäntyjä tiheästi kasvavaan metsikköön. Metsikön jälkeen tieltä oli taas näköyhteys Jalavan ja Mellinin taloille. Pihaltaan Jalava näki lentäjän kävelevän tietä eteenpäin ja häipyvän tien myötä näkyvistä. Vihollislentäjä hakeutui katvealueelle, josta ei ollut näköyhteyttä taloille, poikkesi metsään ja palasi takaisin aikaisemmin mainittuun nuorta mäntyä kasvavaan tiheään metsikköön. Alueella oli maastossa painauma, johon lentäjä päätti jäädä odottamaan iltaa ja pimeää. Tällä välin jo kokoon saatu suojeluskunnan osasto lähestyi lentäjää, tien vieressä kulkevaa ojaa näkösuojana käyttäen, tietämättä tarkalleen vihollisen sijaintia. Vihollislentäjä ilmeisesti aloitti laukaustenvaihdon, aseenaan pistooli. Paikalle oli tullut myös Haalin talossa työmiehenä ollut venäjänkielen taitoinen Vasili. Vasili huusi vihollislentäjälle antautumiskehotuksia, joihin tämä ei kuitenkaan suostunut. Laukauksia vaihdeltiin, kunnes jonkin aikaa kestäneen hiljaiselon jälkeen suomalaiset ryömivät varovasti maastopainauman reunalle, josta he näkivät vihollislentäjän makaavan painauman pohjalla verissä päin. Lentäjä oli ilmeisesti säästänyt viimeisen patruunan, yrittäen riistää sillä hengen itseltään siinä kuitenkaan onnistumatta. Vihollinen makasi maassa, ympärillään runsaasti tyhjiä hylsyjä. Suomalaiset yrittivät antaa miehelle ensiapua, samalla aloittaen kuulustelun Vasilin toimiessa tulkkina. Vihollislentäjä kertoi olevansa arvoltaan kapteeni ja toimineensa laivueenkomentajana, tukikohta Viron Paldiskissa. Paikalle oli saapunut myös Kiikalan kanttori Leino, joka kanttorin toimen ohella harjoitti pitäjässä pirssiliikennettä. Pahasti haavoittunut vihollislentäjä siirrettiin Leinon autoon, saattajat lähtivät mukaan ja matka Salon sairaalaan alkoi. Matka oli lentäjän viimeinen, sillä hän kuoli joko matkan aikana tai melko pian sairaalaan saapumisen jälkeen. ( Lentäjä haudattiin Saloon, mutta rauhan tultua vainajan ruumis siirrettiin Neuvostoliittoon.)

10455

Kone törmäsi maahansyöksyssään suurehkoon kiveen, joka edesauttoi sen melko täydellistä tuhoutumista. Kuva Pentti Laakkio.

SB 2:n hylky paloi metsässä, konekivääreiden patruunat räjähtelivät kuumuudessa aiheuttaen vaaramomentin ympärillä liikkujille. Iltaa kohti palo hiipui ja suojeluskunnan osasto järjesti koneen hylylle vartioinnin. Omilla tahoillaan tapahtumaa seuranneet nuorukaiset kävivät hylyllä omija-aikojaan pyrkien saamaan jonkin koneeseen kuuluvan osan muistokseen. Matti Nietosvaara muistaa nähneensä pienen, hyvin siron jalkaterän, joka tukee käsitystä, että koneen miehistöön kuului myös nainen. Herman Jussila kävi koneen hylyllä seuraavana päivänä, sunnuntaina. Myös hän näki silpoutuneita ruumiinosia. Hylyltä lähtiessään Jussila intoutui ottamaan mukaansa palan koneen alumiiniverhousta, jota koristi punatähti. Hiihtäminen sotasaaliin kanssa oli kuitenkin liian vaivalloista ja punatähtinen alumiinilevy sai lentää metsään.

10457

Kiikalalaiset Is-joukkojen miehet tutkivat koneen hylkyä. Kuva Pentti Laakkio.

Urho Sakari Lehtovaara yleni seuraavan sodan aikana lentomestariksi. Noin neljänsadan suoritetun sotalennon aikana hän kasvatti pudotustilinsä neljäänkymmeneenneljään ja puoleen, ollen yksi kärkiässistä. Muiden palkitsemisten lisäksi hänelle myönnettiin Mannerheim-risti 9.7.1944. Lehtovaara oli Mannerheim-ristin ritari numero 142.

10459

2/LLv 28:n ohjaajia Jatkosodan alussa 9.9.1941 Lunkulassa. Vas.
vänr. L. Lehtonen, kers. U. Jääskeläinen, vänr. M. Inehmo ja
ylik. Urho Lehtovaara. Takana Morane MS-606.
Kuva kirjasta Suomen ilmavoimien historia osa 17 LeR 2,
Kalevi Keskinen, Kari Stenman. EDITA OYJ H:ki 2001

10461

Elokuussa 2003, koneen putoamispaikalla vas. Esko Tuomi ja Kaino
Jalava. K. Jalavan edessä pieni keko metalliromua, joka koneesta enää
on paikalla jäljellä.

Matti Sjöberg
Lähteet:
Kalevi Keskinen, Kari Stenman; Suomen ilmavoimien historia osa 17, 2001
Kari Stenman, Kari Keskinen; Suomalaiset hävittäjä-ässät, 2001
Ilmatieteen laitos
Haastattelut: Kaino Jalava, Herman Jussila ja Matti Nietosvaara, josta heille suuri kiitos.
Pentti Laakiolle kiitos valokuvien käyttöoikeudesta.

Kuvaukset Lehtovaaran toimenpiteistä ja tuntemuksista lennon aikana perustuvat kirjoittajan mielikuvitukseen.