Vänrikki Sakari Välimäen kirje panssarijääkäri Erkki Aallon omaisille

Välimäki Sakari

Panssarijääkäri Erkki Aallon omaisille

Pyydän anteeksi, etten aikaisemmin ole Teille kirjoittanut, sillä kuuluuhan se velvollisuuksiini. Minulla ei kuitenkaan ole ollut Teidän osoitettanne, enkä ole voinut kääntyä kenenkään puoleenkaan, tiedustellakseni sitä.

Niin, hieman toista viikkoa sitten, saimme tänne tiedon Psj Erkki Aallon sankarikuolemasta sotasairaalassa. Se hätkähdytti sanomattomasti meitä kaikkia. Näinkö siis piti käydä hänellekin? Sankarivainajan valkea risti tuli siis osoittamaan hänenkin viimeistä leposijaansa.

Psj Erkki Aalto palveli koko raskaiden taistelujen ajan taistelulähettinäni. Hän haavoittui Uudenkylän taistelussa Salmin pitäjässä heinäkuun seitsemäntenä päivänä kranaattisirpaleista saaden toisen rintaansa ja toisen kylkeensä. Tämä tapahtui illalla n. klo 19.00 aikoihin suunnilleen. Hänen tilansa näytti sangen hyvältä silloin, kun hänet kannettiin Jsp:lle. Hän kykeni vielä puhumaan ja istumaankin. Me kaikki olimme vakuuttuneita siitä, että näemme Hänet vielä palaavan terveenä ja reippaana joukkoomme. Toisin oli kuitenkin määrätty. Haavat olivat sittenkin pahempia, kuin olimme luulleetkaan. Eräänä kauniina elokuun alkupäivänä sitten meitä kohtasi tuo järkyttävä uutinen. –

Mitä taas tulee siviiliomaisuuteen, otti eräs toveri sen haltuunsa. Aikomus oli lähettää se sotasairaalaan. En tiedä sen tarkemmin niiden kohtalosta, sillä jouduimme sen jälkeen vielä paljon liikkumaan ja kaikki oli vähän sekaisin. Lähetämme täältä kaiken aivan ensi tilassa, jos ei sitä jo ole tehty. Se siviiliomaisuus, mikä hänellä oli mukanaan, seurasi tietenkin sotasairaalaan ja tulee sitä tietä varmasti aikanaan Teille.

Niin tällaiset olivat Teidän Rakkaan Sankarivainajanne viimeiset hetket täällä. Hän haavoittui velvollisuuttaan täyttäessään ja on nyt siirtynyt iäisyyden rajan toiselle puolelle. Sankarikruunu on painettu hänen päähänsä. Teille se merkitsi rakkaan omaisen menetystä. Minulle ja kaikille hänen aseveljilleen rohkean taistelijan ja velvollisuudentuntoisen aseveljen menetystä. Kaikkien meidän mielessämme tulee varmaan aina pysymään hänen muistonsa. Hän oli reipas ja iloinen ja aina valmis sukkeluuksiin. Tinkimättä ja itseään ajattelematta hän suoritti taistelulähettinäni raskaat tehtävät koko pitkän ja vaativan vetäytymisvaiheen ajan. Hän oli todella etulinjan mies, joka sai kokea, mitä on taistelu. Mitä on elää siellä, missä ajatellaan vain nykyistä hetkeä, missä ei ole itsekkyyttä, eikä suuria sanoja. On vain tekoja, tekoja, joiden arvon tietävät vain ne, jotka ovat olleet mukana niissä. Suuri suru täyttää mielemme täällä, mutta monta kertaa raskaampi on teidän surunne. Teidän, jotka menetitte ainoan poikanne ja veljenne. Hän sai sankarikuoleman. Oletteko koskaan ajatelleet, mitä kaikkea se merkitsee. Ehkä olette. Mutta minä arkipäiväisenä etulinjan miehenä tahtoisin sanoa, että siinä on sittenkin jotain suurta ja ihmeellistä. Jotain sellaista, mitä ei voi ymmärtää muut kuin ne, jotka ovat olleet täällä ja kokeneet todellisen taistelun, antaa kaikkensa isänmaalle. Kuulkaa, siinä on jotain suurta, jotain sellaista, mikä säilyy aina muuttumattomana. – Voiko kukaan muu suorittaa tekoja, jotka merkitsevät Suomen tulevaisuudelle ja monille tuleville sukupolville enemmän, kuin se, joka antaa henkensä niiden puolesta. Voiko mies tehdä enempää, kun hän tekee kaikkensa ja voiko hän tuntea mistään niin suurta iloa ja ylpeyttä, kuin siitä, että hän on tehnyt jotain sellaista, mikä ei koskaan unohdu ja jolla on merkitystä vielä vuosisatoja jälkeenpäin. Sankarivainajan valkea risti kohoaa Erkinkin haudalla ja vihreä nurmi peittää sen rakkaan kummun. Uudet sukupolvet kulkevat ohi keventyneinä ja onnellisina. He eivät ehkä ajattele niitä, jotka joutuvat kesken ihanimman nuoruutensa antamaan kaikkensa, jotta heillä olisi hyvä olla.

Ei – sankarivainajan muisto ei saa unohtua. He eivät puhu, mutta he vetoavat tekojensa kautta meihin. Olkaamme heidän tekojensa arvoiset. Olkaamme kyllin arvokkaat elämään siinä maassa, jonka he ovat verellään lunastaneet. Älkäämme murehtiko heitä, sillä sitä he eivät halua, mutta älkäämme myöskään unohtako.

Niin, nämä sanat tahtoisin olla lausumassa siellä, kun kätkette sankarinne isänmaan poveen. Tahtoisin seisoa hänen hautansa äärellä ja hartain mielin tehdä kunniaa taistelulähetilleni, eräälle parhaimmista alaisista, mitä minulla on koskaan ollut. Tämän kirjeen välityksellä tahdon tuoda julki omasta ja aseveljien puolesta osanottomme suureen suruunne.

Erkki on nyt taistelunsa taistellut ja hänet kätketään isänmaan multaan. Hän eli ja saavutti sankarikuoleman miehenä. Miehenä sanan parhaimmassa merkityksessä. Voiko mikään maailmassa merkitä enempää. Pitää kilpensä puhtaana ja tahrattomana taistellen. Erkin muisto velvoittaa meitä kaikkia aseveljiä. Hänen uhrinsa ei ole oleva turha!

Omasta ja joukkueeni puolesta

kunnioittaen Vänrikki Sakari Välimäki